Siirry pääsisältöön

Joulu on ovella

Joulu on jo ovella. Kotona joulukoristeet on laitettu paikoilleen ja joululahjat ovat nyt kitsch-muovikuusen alla. Mökillä taas on oikea kuusi, Seija-myrskyn kaatama 4-5 metrin kuusen latvaosa. Meillä on tapana viettää joulua maalla, mökillämme, mutta isäni on viime aikoina sairastellut paljon, joten on parempi jäädä kaupunkiin. Näin olemme lähellä isääni.

Perinteisillä Silmä, Pisto, Tikki, Takki -käsityöyrittäjien joulumarkkinoilla oli käyty ja oli ilo nähdä tuttuja lankoja, kuten Ilu Handun ja helsinkiläisen värjärin Lanitium ex Machinan kauniita ja värikkäitä lankoja sekä muiden yrittäjien käsitöitä. En kuitenkaan ehdi enää tehdä niistä vaikka joululahjoja, mutta lahjaideoita syntyy pikkuhiljaa vuoden mittaan.


Ylhäällä Handun langat ja alhaalla Lanitium ex Machina.

Kävin viime maanantaina työmatkalla ja poikkesin Kerä-putiikissa katsomassa, olisiko siellä kiinnostavaa… (aina on ollut). Tiedän, ettei mun pitänyt ostaa mitään, mutten osaa lähteä sieltä tyhjin käsin… Nappasin yhden Madelinetoshin Sportin ja kaksi Rowanin angora hazea. Olin aiemmin nähnyt Kalastajan vaimon tekemän myssyn ja sitä monet ovat kehuneet. Ajattelin tehdä angora hazesta yhden myssyn itselleni tai sittenkin ystävälleni lahjaksi. Myssy valmistui yhdessä (pitkässä) illassa.


Aivan ihanan pehmeä myssy! Taidan pitää sen itselläni :)

Eilen ehdin keriä ostamiani ja lahjaksi saamiani vyyhtejä. Tykkään keriä, sillä tämä saa mut helposti meditatiiviseen tilaan. Valmiit, kerityt langat ovat myös kauniita, vai mitä?


Joululomalla aion kuntoilun lisäksi neuloa ja neuloa. Lapset ovat töissä välipäivinä ja mieheni on poikansa kanssa matkoilla.

Toivotan teille kaikille lukijoille hyvää joulunaikaa. Nauttikaa yhteisestä ajasta perheenne ja ystävienne kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydellisen villapaidan metsästys

Ilahduin, kun Novita alkoi myydä suomenlampaan villalankoja pari vuotta sitten. Kun nämä Suomivilla-kerät olivat poistomyynnissä, niin mulle, pienelle maailmanparantajalle tuli hätä: halusin niille hyvän kodin. Älkää kysykö miksi :) Mielessäni oli jokin simppeli villapaita, kuten aina, ja etsin sopivaa ohjetta jonkin aikaa. Lopulta rohkenin tekemään paidan itse ja aloitin ylhäältä alas. Jouduin toki purkaamaan työni pari kertaa, mutta paksulla langalla neulominen oli kuitenkin nopeaa, joten purku ei haitannut. Kun vartalo-osa oli valmis, huomasin vartalon keskellä värieroja. Voi ei, en muistanut katsoa kerien eränumeroita! Harkinnan jälkeen päätin, etten purkaisi ja neuloisi uudelleen, koska joidenkin mukaan eroja ei oikein huomaa heti.  Kirjoitin ohjeen muistiin, mutta tätä voi, ilman muuta, edelleen kehittää ja muokata. Mielestäni rintaosan kohdalla kannattaa tehdä lyhennettyjä ja pidennettyjä kerroksia, jotta pusero tasaantuu kauniisti. Tällä kertaa en tehnyt. Villapaita lähtee mini

Merikarhun Cousteau-pipo

Olen neulonut lukuisia myssyjä miehelleni. Hän ei oikein jaksa innostua löppömyssyistä, vaikka mä itse käytän niitä oikein mielelläni. Syy selvisi, että mieheni tykkää tiukoista resoripipoista ja hän oli haaveillut pitkään punaisesta Cousteaun piposta. Veneilyssä hyvä myssy pysyy hyvin päässä ja leudoilla ilmoilla myssyä voi kääriä pikkumyssyksi, ettei tule kuumaa. Mieheni ei myöskään pidä kutittavista villamyssyistä. Snurre-lankakaupassa näin pari Cousteau-pipomallia. Ne oli neulottu ihanan pehmeästä Lamana Cusco -alpakkalangasta ja väri olikin oikea punainen. Kauppias Anne kertoi, että ohje löytyy netistä. Ei muuta kuin lankojen ostoon ja etsimään ohjetta verkosta! Josko tässä on se mieheni unelmapipo...! Aloitin 120 silmukalla pyöröpuikoilla (4 mm), mutta 6 cm:n resorin jälkeen totesin, että siitä tulisi liian iso ja purin työn. Aloitin uudestaan ja 100 silmukalla. Piposta tuli tosi hyvä! Ei mennyt enempää kuin noin 75 grammaa. Kavennukset ovat jopa kauniita.

Kaisan perussukat

Olen neulonut tällä ohjeella monet sukat. Kehittelin sukkaohjetta siten, että sukat olisivat aivan napakoita eivätkä löysiä. Eilen sain ystävältäni iloisen viestin ja siinä hän kiitti lahjasukista, ja että ne ovat oikeasti saapassukkia. Talvi- ja kumisaappaissa nämä sukat eivät hankaa esimerkiksi ikävästi kantapäitä ollenkaan. Tätä ohjetta voi soveltaa vapaasti, vaikka pidentämällä varsia, vaihtamalla kantapää- tai kärkimallia (esimerkiksi nauhakavennusta).  Koko: 38-39 Lanka: 100 g ohutta fingering-vahvuista lankaa, esimerkiksi Louhittaren Väinämöinen, Lang Jawoll tai Novitan Nalle Puikot: 2,5 Luo 64 silmukkaa ja neulo 2 o 2 n –joustinneuletta 40 kerrosta. Kavenna yksi silmukka joka puikon alussa, yhteensä 4 silmukkaa. Jatka sileää neuletta 60 silmukalla 35-45 kerrosta. Siirrä ensimmäisen puikon silmukat neljännelle puikolle, yhteensä 30 silmukkaa. Aloita vahvennettu kantapäätilkku ja neulo 34 kerrosta. Sen jälkeen aloita kantapohjan kavennukset: neul