Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Harjoitelma á la Tuulia Salmela

Kuten monet tietävät, etsin yhä täydellistä villatakkia. Koska neulontahistoriani on vielä lyhyt (aloitin neulomisharrastuksen vasta 5-6 vuotta sitten), niin mulla ei ole kovinkaan paljon kokemuksia puseroiden ja takkien tekemisestä. Urani alussa kokeilin Novitan kappaleelta kappaleelle-ohjeita ja saumojen ompelu oli kerrassaan kamalaa. Jälki ei ollut siistiä. Tutustuin myöhemmin raglahihojen tekniikkaan ja se upposi minuun. Sitten oivalsin, että on monta tapaa tehdä "saumattomasti" puseroita ja takkeja. Viime vuonna käsiini osui Tuulia Salmelan Neulo saumattomasti ylhäältä alas -kirja. Tässä oppaassa käytetään samaa ideaa, ilman ikäviä saumojen ompeluja, mutta neulonta etenee kuitenkin ns. kappaleelta kappaleelle (the tailored sweater-metodi). Ohjeissa käytetään Louhittaren luolan lankoja ja lankavarastossani oli sopivasti Pohjan akka-lankoja tätä projektia varten. En jaksanut aloittaa minipuserosta, vaan suoraan aikuisen koosta.  Lankojen ostohetkellä tykkäsin Kuningas-väri

Hauskat lapaset

Eräs esitteli Instagramissa kauniita, sini-valkoisia lapasia, joiden malli löytyy Suuri käsityö -lehdestä 11-12/201 5 .  Ihmettelin, miten en huomannut näitä, vaikka luin lehden kannesta kanteen. Lehdessä lapaset olivat melkein huomaamattomia värien, mustan ja valkoisen, vuoksi. Keksin kokeilla fuksian ja harmaan yhdistelmää ja tämä toimi! Ohje on niin helppo, sillä ei tarvitse muuta kuin toistaa neljän silmukan mallikertaa. Lopputulos oli, että lapaset olivat upeita. Päätin (todennäköisesti flunssahöperyydessäni) järjestää arvonnan työpaikkani kahvihuoneessa.  Malli: Lapaset ( Suuri käsityö -lehti 11-12/2015 ) Langat: Louhittaren Väinämöinen Puikot: 3 Eräs työkaveri ihastui lapasiin, muttei voittanut näitä. En yleensä ota työtilauksia, mutta tälle mukavalle ihmiselle en osannut sanoa ei. Räikeänpunaista oli ollut vielä jäljellä, joten tein toiset, tällä kertaa puna-siniset ja puikoilla 2,5, jotta lapaset olisivat vähän pienemmät.  Malli: Lapaset (sama lehti kuin edellä) Langat: Louhit