Siirry pääsisältöön

Uudelleen!

Kirpputakin jälkeen teki mieli neuloa toista kirjoneulepuseroa ja islantilainen villapusero oli pitkään työlistallani. Kaivoin vuosi sitten työmatkallani ostettuja Dropsin Karisma-keriä lankavarastosta esiin ja hypistelin niitä tovin: sopiiko pehmeä ja aika ryhdikäs lanka tähän Aftur (Uudelleen)-puseroon ja olivatko värit sopivasti kontrasteja? Tein mallitilkun kahdella eri koolla, 4 mm ja 4,5 mm. Sopiva tiheys löytyi 4 mm:llä. Rohkenin ottaa S-koon, koska isoissa töissä käsialani usein tahtoo olla löysää.


Alku oli hieman yksitoikkoista: pitkää vartalo-osan ja hihojen neulontaa. 

Mielenkiinto heräsi, kun aloitin kaarrokkeen ja oli hauskaa nähdä, miten yhteen värit sointuvat. Työ valmistui viidessä päivässä, kiitos paksuhkon langan. Vartalo-osa tuntui jäävän lyhyeksi, mutta puseron kylvettämisen jälkeen venytin puseron pituutta. Tadaa, pusero on ihan sopivankokoinen ja tyköistävä. 



Malli: Aftur (Uudelleen) (Islantilaisia neuleita, Tammi)
Lanka: Drops Karisma (100 % villaa, 7 kerää sinistä, yksi kerä vaaleanbeigeä, yksi kerä vaaleansinistä, yksi kerä viinipunaista, yksi kerä ruskeaa ja yksi kerä keltaista = noin 450 g)
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm (pyöröpuikot)

Mieheni ihastui puseroon ja toivoi samanlaista itselleen. Hyvä, mulla on lahjaidea hänen 50-vuotispäivälleen jo valmiina. 


Mitä teen näille ylijääville langoille? Kerät ovat nyt Facebookin Lankahamstereissa myynnissä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydellisen villapaidan metsästys

Ilahduin, kun Novita alkoi myydä suomenlampaan villalankoja pari vuotta sitten. Kun nämä Suomivilla-kerät olivat poistomyynnissä, niin mulle, pienelle maailmanparantajalle tuli hätä: halusin niille hyvän kodin. Älkää kysykö miksi :) Mielessäni oli jokin simppeli villapaita, kuten aina, ja etsin sopivaa ohjetta jonkin aikaa. Lopulta rohkenin tekemään paidan itse ja aloitin ylhäältä alas. Jouduin toki purkaamaan työni pari kertaa, mutta paksulla langalla neulominen oli kuitenkin nopeaa, joten purku ei haitannut. Kun vartalo-osa oli valmis, huomasin vartalon keskellä värieroja. Voi ei, en muistanut katsoa kerien eränumeroita! Harkinnan jälkeen päätin, etten purkaisi ja neuloisi uudelleen, koska joidenkin mukaan eroja ei oikein huomaa heti.  Kirjoitin ohjeen muistiin, mutta tätä voi, ilman muuta, edelleen kehittää ja muokata. Mielestäni rintaosan kohdalla kannattaa tehdä lyhennettyjä ja pidennettyjä kerroksia, jotta pusero tasaantuu kauniisti. Tällä kertaa en tehnyt. Villapaita lähtee mini

Merikarhun Cousteau-pipo

Olen neulonut lukuisia myssyjä miehelleni. Hän ei oikein jaksa innostua löppömyssyistä, vaikka mä itse käytän niitä oikein mielelläni. Syy selvisi, että mieheni tykkää tiukoista resoripipoista ja hän oli haaveillut pitkään punaisesta Cousteaun piposta. Veneilyssä hyvä myssy pysyy hyvin päässä ja leudoilla ilmoilla myssyä voi kääriä pikkumyssyksi, ettei tule kuumaa. Mieheni ei myöskään pidä kutittavista villamyssyistä. Snurre-lankakaupassa näin pari Cousteau-pipomallia. Ne oli neulottu ihanan pehmeästä Lamana Cusco -alpakkalangasta ja väri olikin oikea punainen. Kauppias Anne kertoi, että ohje löytyy netistä. Ei muuta kuin lankojen ostoon ja etsimään ohjetta verkosta! Josko tässä on se mieheni unelmapipo...! Aloitin 120 silmukalla pyöröpuikoilla (4 mm), mutta 6 cm:n resorin jälkeen totesin, että siitä tulisi liian iso ja purin työn. Aloitin uudestaan ja 100 silmukalla. Piposta tuli tosi hyvä! Ei mennyt enempää kuin noin 75 grammaa. Kavennukset ovat jopa kauniita.

Kaisan perussukat

Olen neulonut tällä ohjeella monet sukat. Kehittelin sukkaohjetta siten, että sukat olisivat aivan napakoita eivätkä löysiä. Eilen sain ystävältäni iloisen viestin ja siinä hän kiitti lahjasukista, ja että ne ovat oikeasti saapassukkia. Talvi- ja kumisaappaissa nämä sukat eivät hankaa esimerkiksi ikävästi kantapäitä ollenkaan. Tätä ohjetta voi soveltaa vapaasti, vaikka pidentämällä varsia, vaihtamalla kantapää- tai kärkimallia (esimerkiksi nauhakavennusta).  Koko: 38-39 Lanka: 100 g ohutta fingering-vahvuista lankaa, esimerkiksi Louhittaren Väinämöinen, Lang Jawoll tai Novitan Nalle Puikot: 2,5 Luo 64 silmukkaa ja neulo 2 o 2 n –joustinneuletta 40 kerrosta. Kavenna yksi silmukka joka puikon alussa, yhteensä 4 silmukkaa. Jatka sileää neuletta 60 silmukalla 35-45 kerrosta. Siirrä ensimmäisen puikon silmukat neljännelle puikolle, yhteensä 30 silmukkaa. Aloita vahvennettu kantapäätilkku ja neulo 34 kerrosta. Sen jälkeen aloita kantapohjan kavennukset: neul